Muistatko vielä hittiohjaaja James Cameronin elokuvan Terminator – tuhoaja vuodelta 1984? Elokuvasta ja sen vuoden 1991 jatko-osasta tuli aikansa kultti-ilmiö, joka on jäänyt elämään käsitteenä vaikka elokuvia ei olisi koskaan nähnytkään. Itse olen vielä sen verta nuori, etten ollut todistamassa kummankaan osan ensi-iltaa mutta tutustuin elokuviin myöhemmin. Kakkososan näin jo VHS-videonauhureiden aikana 90 -luvulla kun olin tuskin kymmentäkään (ei ihan ikärajan mukaista katsottavaa). Sen ahdistava tulevaisuudenkuva ydinsodan jälkeisestä maailmasta missä koneet olivat ottaneet vallan ihmiskunnasta, piirtyi pysyvästi mieleeni. Ensimmäisen osan katsoin vasta pari vuotta sitten, kun tein taustatutkimusta kirjani kahdeksanteen lukuun. Teijo-Kalevi Lusa lienee ensimmäisiä kristittyjä profetia kirjailijoita, joka alkoi käsittää näiden elokuvien profeetallista ulottuvutta, jota hän sivusi mielenkiintoisessa kirjassaan Lopun ajan salaiset kansiot (Kuva ja Sana, 2004). Kymmenen vuotta myöhemmin Lusan arvio näyttää hyvin ajankohtaiselta.
Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: “Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” – Ilm. 13:4
Matkaa hetkeksi ajassa taaksepäin ja kuvittele itsesi tämän brittiläishenkilön paikalle. Olet tilannut lipun James Cameron elokuvaan Terminator – tuhoaja, jonka ensi-iltaa haluat nauttia ison popcornin ja pepsin kera. Alkumainosten jälkeen valkokankaalle avautuu sinertävä kuva kiviraunioiden peittämästä Los Angelesista vuonna 2029. Yhtäkkiä näkymään ilmestyy futuristinen lentoalus jolla ei näytä olevan minkäänlaista pilottia vaan se liikkuu autonomisesti ja etsii kohteita joita tuhota aluksessa olevan lasersäteen avulla. Hetken kummastelun jälkeen tämä painajaismainen näkymä tunkeutuu ymmärrykseesi sen täydessä laajuudessa. Eräs onneton sotilas juoksentelee pääkallojen päällä ja etsii turvaa ylivoimaiselta viholliselta – viholliselta jossa ei ole enää minkäänlaista inhimillistä ulottuvuutta vaan koostuu pelkästään itsenäisesti toimivista tappajaroboteista joilta puuttuu kokonaan kaikki sääli ja empatia, jotka erottavat ihmisen koneista. Sitten eteen ilmestyy teksti, joka kertoo mikä on johtanut tällaiseen sysimustaan tulevaisuuteen:
Koneet nousivat ydinsodan tuhkasta. Niiden sota ihmiskunnan hävittämiseksi oli kestänyt vuosikymmeniä, mutta lopullista taistelua ei käytäisi tulevaisuudessa vaan nykyhetkessä.
Elokuvan jälkeen painut kotiisi ja ennen nukkumaan menoasi pohdit pelonsekaisin miettein voisiko tappajarobotit olla todellisuutta 45 vuotta myöhemmin: “Äh, mitä ihmettä oikein ajattelen. Sehän oli pelkkä kuvitteellinen scifi-raina.” Ajan mittaan unohdat nuo ajatukset, mutta 30 vuotta myöhemmin heräät asunnoltasi ja haet aamupöytään The Observerin viimeisimmän numeron helmikuun 23. päivältä 2013. Ennen kuin ehdit avata lehteä mieleesi tulee takauma Terminator elokuvan ensi-illasta. Hymähdät itseksesi, että James Cameron oli väärässä – vuoteen 2029 on vain 16 vuotta aikaa mutta ainoa “tappajarobotti” jonka tiedät olevan olemassa on lapsellesi syntymäpäivälahjana hankittu kallis lelu. Kunnes avaat The Observerin aukeaman jonka otsikko varoittaa, “Tappajarobotit täytyy pysäyttää, sanovat kampanjoijat.” Alaotsikko tarkentaa: “‘Autonomiset aseet’, jotka voivat olla valmiita vuosikymmenen sisällä, aiheuttavat huolestuttavan riskin kansainväliselle laille, aktivistit väittävät.”
Ettei kenelläkään jäisi epäselväksi, otsikon alla on kuva (vas.) Terminator-filmien kolmannen osan (2003) kohtauksesta jossa kuvataan ihmiskaltaisten tappajarobottien armeijaa. Kuvaselityksen mukaan filmeissä kuvatut “tappajarobotit eivät ole science-fictionia”. Tietenkään tällaisia autonomisesti toimivia ihmisenkaltaisia tappajarobotteja ei ole vielä olemassa, mutta niiden kehitys on jo hyvin pitkällä. Todisteena tästä on Yhdysvaltain armeijan tutkimusorganisaatio DARPA:n – “Pentagonin aivojen” ja internetin kehittäjän – julkisuudessa näytetyt projektit erilaisista edistyksellisistä roboteista joita se on kehittänyt vaivihkaa yleisöltä salassa. Herää tietysti kysymys, että päästäisikö USA:n armeija edistyneintä teknologiaa kaikkien nähtäville. Onko Youtubessakin näytetyt robotit useita vuosia vanhentunutta teknologiaa samalla kun edistyneempiä malleja on jo kehitetty kulissien ulkopuolella.
Mutta jo ne julkisuudessa esitetyt mallit joita robottiteollisuus Boston Dynamics on kehittänyt USA:n sotavoimille DARPA rahoituksella, ovat demonstroineet niin ainutlaatuisia kykyjä, että muutos yhä koneellistetumpaan sodankäyntiin ei voi olla enää kovinkaan kaukana. Jotkut tiedemiehet kuten Noel Sharkey, robotiikan ja keinoälyn johtava asiantuntija ja professori Sheffieldin Yliopistossa, arvioi maailman kehittyneimpien armeijoidan voivan värvätä autonomisia aseita ja ihmisenkaltaisia robotteja taistelukentälle jo vuoteen 2023 mennessä. Mielenkiintoisesti vuonna 1984 valmistuneessa Terminator elokuvassa ajassa menneisyyteen matkannut filmin sankari Kyle Reese toteaa Sarah Connorille ettei ihmisen kaltaisia tappajarobotteja kyetä valmistamaan ennen vuotta 2024. Tosiasiassa robotteja ja tietokoneita (ks. kybersodan historia) on hyödynnetty jo pisemmän aikaa modernissa sodankäynnissä. Esimerkiksi Irakin sodassa USA käytti tuhansia robotteja pommien purkamiseen, mikä on pelastanut lukemattomien sotilaiden ja siviilien hengen. Sodankäynnin robotisointi muuttuu kuitenkin pahaenteisemmäksi kun robotteja aletaan aseistaa ja käyttää ihmisten tappamiseen.
Sharkey tähdentää että robottisota laiminlöisi Geneven sopimuksen 36:tta artiklaa. Itsenäisesti toimivat robotit eivät nimittäin kykene erottamaan taistelijaa siviilistä. Sharkey sanoo, “nykyään ei ole mekanismia robotin ‘mielessä’, joka saisi sen erottamaan makeista pitelevän lapsen asetta osoittavasta aikuisesta. Taistelemme saadaksemme ne erottamaan ihmisolennon autosta. Olemme jo nähneet täydellistä kykenemättömyyttä lennokkien käytössä, operaattorit tekevät monia virheitä eivätkö ole asianmukaisesti valvottuja.” USA:n armeijan jo vuosia käyttämät aseistetut robottilennokit, kuten RQ-1A/B Predator, on tappanut vuodesta 2004 lähtien Pakistanissa 2400-3900 ihmistä joista 400 oli viattomia siviilejä ja heistä puolet lapsia. Robotit ovat siis tappaneet ihmisiä jo kauan aikaa. On vain ajan kysymys milloin niitä aletaan hyödyntää laajamittaisesti maksimaallisen tuhovoiman demonstroimiseksi osana globaalia sodankäyntiä. Historia todistaa, että globaalien konfliktien aikana tiede ja teknologia on valjastettu palvelemaan ensisijaisesti sotateollisuutta eikä siviiliväestöä. Vaikka Boston Dynamics rauhoittelee tällä hetkellä, että sen robotit on suunniteltu humanitaariseen työhön, me kaikki tiedämme mihin se johtaa kun työn rahoittajana on aseteollisuus.
Elokuvien yhteys Ilmestyskirjaan
Terminator filmien ja Raamatun profetian valossa yllä näytetyt videot ovat verenseisauttavan pelottavaa mutta samalla kiehtovaa katseltavaa. Vaikka uhkakuva tappajarobottien armeijasta saattaa vaikuttaa vielä tällä hetkellä hieman yliampuvalta, on useita syitä miksi näiden filmien varoituksiin tulisi suhtautua vakavasti. Wikipedian mukaan Cameronin filmien idea tappajaroboteista tuli hänelle yöllisessä painajaisunessa. Kautta historian Jumala on paljastanut tulevia tapahtumia juuri unien kautta. Sekä Ilmestyskirja että Terminator elokuvat puhuvat samasta asiasta – tuomionpäivästä (tämä oli myös kakkososan nimi) ja globaalista ydinsodasta (Ilm. 9:14-16, 16:12-16), joka huipentuu Jeesuksen toiseen tulemukseen taivaan pilvissä. Cameronin elokuvissa tuomionpäivän ajankohta sijoittuu vuoteen 2029. Raamatun profetioissa Jeesuksen paluun viimeinen takaraja on vuosi 2028 (Matt. 24:32-34). Filmeissä koneet ovat saaneet tähän mennessä vallan ihmiskunnasta ja niiden ainoa päämäärä on ihmisrodun hävittäminen. Ykkösosassa on jopa suora analogia natsismiin kun se viittaa tuhoamisleireihin ja niiden tatuoituihin ihmisvankeihin.
Ilmestyskirja puhuu myös globaalista natsivaltiosta jossa ihmisiä tuhotaan sellaisella nopeudella ja laajuudella, että saisi Hitlerinkin häpeämään (Ilm. 12:12,17, 13:15, 16:6, 18:24). Elokuvissa maailmaa hallitsee Skynet-niminen epäinhimillinen keinoäly. Ilmestyskirjassa maailmaa hallitsee epäinhimillinen diktaattori, joka käyttää hyödykseen teknologiaa ihmikunnan orjuuttamiseksi. Johanneksen aikana ei tietenkään tunnettu sellaista asiaa kuin teknologia, mutta teknologian viimeisimmän kehityksen perusteella tiedämme Ilm. 13:sta luvun viitanneen sellaisiin asioihin kuin elektroninen tatuointi tai ihonsisäinen mikrosiru, jolla voitaisiin korvat lähitulevaisuudessa henkilökortit, pankkikortit ja käteinen raha. Tällainen systeemi ei olisi mahdollinen ilman nykyajan kaiken kattavaa teknologista verkostoa tietokoneista satelliitteihin. Se on tämä kyberavaruus, jonka kautta Antikristus saa ennen-näkemättömän vallan kaikista maan asukkaista, jotka on tavalla tai toisella sidoksissa teknologiaan. Jo lähes puolella maapallon nykyisestä väestöstä on yhteys internettiin kun vuonna 2000 verkon käyttäjiä oli vain puolisen miljardia. Samalla Facebookin kaltaiset suositut somepalvelut ovat edistäneet keinoälyn esiintuloa pelottavalla vauhdilla.
Tiede lehti kertoi tammikuussa 2015, että “Kone pystyy arvioimaan ihmisen luonteen täsmällisemmin kuin ystävät ja perhe – jos se saa analysoitavakseen tarpeeksi someaineistoa.” Elektroninen tatuointi tai ihonsisäinen mikrosiru vie teknologisen vallankumouksen paljon aikaisempaa pidemmälle kun se yhdistää kyberavaruuden osaksi ihmiskehoa. Ihmisestä tulee tällöin kyberneettinen organismi eli lyhyesti kyborgi, mikä tieteiskirjallisuudessa tarkoittaa koneen ja ihmisen välimuotoa. Tällaisina olentoina kuvattiin elokuvien terminaattorit, jotka olivat ihmisenkaltaista elävää kudosta päältä katsottuna – mikä harhautti koneita vastaan taistelevat ihmiset, jonka avulla ne saattoivat soluttautua vastarintaleiriin – sisimmän ollessa pelkkä kone. Tosin sanoen, Johanneksen mainitsema Pedon merkki, joka painetaan jokaisen Antikristuksen seuraajan otsaan tai oikeaan käteen, tekee jokaisesta kantajastaan kyborgeja – koneita, jotka ovat vain ulkoisesti ihmisiä. Sana “kyberneettinen” johdetaan kreikan sanasta κυβερνητική (kybernetike), mikä tarkoittaa ohjaamista, navigoimista, tai hallitsemista. Kyborgit ovat siis ohjattuja ja hallittuja organismeja – ihmisiä vailla vapaata tahtoa, joita Antikristus pitää orjanaan.
Onkin mielenkiintoista, että ne jotka ovat päättäneet luopua vapaaehtoisesti ihmisyydestään ja liittää kehonsa kyberavaruuteen, hehkuttavat koneen ja ihmisen välimuotoa ihmisen evoluution seuraavana kvanttihyppynä kohti jumalihmistä. Heidän sanoissaan kaikuu ikivanhat natsiopit das herrenvolkista, herrarodusta ja eugeniikasta eli rodunjalostuksesta. Tämä ei ole yllättävää sillä transhumanistisen liikkeen – mikä uskoo teknologian tarjoavan mahdollisuuden ihmisrodun jalostukseen ja evoluution kiihdyttämiseen bioteknologian välityksellä – juuret paljastuu olevan viimekädessä eugenistisessa liikkeessä, joka sai aikaan suurta pahuutta 1900 -luvun ensimmäisellä puoliskolla. Todisteet tähän esitin jo kirjani kahdeksannessa luvussa. Mutta mitä tapahtuu meille tavallisille ihmisille, “Homo sapienseille”, kun osa väestöstä katsoo kuuluvansa kehittyneempään ihmisrotuun, “Robo sapienssiin”? Voisiko silloin tapahtua se mistä jo Cameron visio Terminator filmeissään? “Kyborgit” ottavat vallan julistaen kuuluvansa uuteen, parempaan ihmisrotuun. Jääkö meille ihmisille silloin muuta osaa kuin kaasukammio? Pelottavinta tässä on se, että transhumanistien puheet vihjailevat jo tähän suuntaan.
Eikä kyseessä ole mikään vähäpätöinen liike vaan maailman johtavista tiedemiehistä koostuva teknokraattien tieteiskultti, jonka perustaja oli Prinssi Philipin ystävä Julian Huxley, jonka veli Aldous Huxleyn kirjoitti vuonna 1932 tieteiskirjallisuuden klassikon Uusi uljas maailma. Siinä Aldous kuvasi totalitaristista maailmanvaltiota, joka hallitsee kansalaisiaan aivopesun ja äärimmilleen viedyn valtionkontrollin keinoin jossa perinteisestä juutalaiskristillisestä perhekäsitteestä on luovuttu ja uskonnnon antaman tyydytyksen on korvannut nautinnot ja vapaa seksi. Aldous Huxley on voinut hyvinkin kuvailla eliitin todellisia suunnitelmia sillä hänen veljellään oli läheiset suhteet Englannin aristokratiaan, joka on valmistellut tällaista suunnitelmaa jo kauan aikaa. Joten summa summarum, selvästikin terminatorit ja kyborgit kuuluvat Ilmestyskirjan kuvaelmaan Pedon maailmanjärjestyksestä, jota luonnehtii eräänlainen globaali fasismi kuten demonstroitu kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus (osa 3, luvut 6-8).
George Orwellin 1984
Terminator elokuvan ykkösosan ensi-illan ohella vuosi 1984 liittyy toiseenkin science-fictionin klassikkoon. George Orwellin vuonna 1949 julkaistuun kirjaan 1984. Yhdessä Huxleyn Uuden uljaan maailman kanssa tätä teosta pidetään 1900-luvun merkittävimmistä tulevaisuusfiktioista. Orwellin romaanin tapahtumat sijoittuvat nimensä mukaisesti vuoteen 1984 kun Huxleyn teos ajoittuu paljon myöhäisempään aikaan – vuoteen 2540. Herää kysymys, että oliko kummallakin kirjailijalla sisäpiiritietoa englantilaisen yläluokan todellisista päämääristä, sillä näiden kummankin romaanin tapahtumapaikka sijoittui Lontooseen, jossa sijaitsi tämän totalitaristisen maailmanvaltion keskus. Huxley kuvasi koko planeetan kattavaa maailmanhallitusta, jonka hallinto oli jaettu kymmeneen provinssiin. Aivan samanlaista kymmenen hallintoalueen maailmanhallitusta suunniteltiin jo vuonna 1973 Rooman klubin – joka vastaa suoraan Elisabet II:n hallitsemalla 300:n Komitealle – julkaisemassa raportissa nimeltä “Globaalin maailmanjärjestelmän alueellistettu ja mukautettu malli”. Raamatun profetioiden mukaan Antikristus tulee hallitsemaan koko maailmaa ja jakamaan sen hallinnon kymmenen alueellisen hallitsijan kesken (Dan. 7:24, Ilm. 13:7, 17:12-13).
Orwellin romaanissa ei taas kuvattu varsinaista maailmanvaltiota vaan kolmea superveltaa, joista yksi hallitsi Kauko-Aasia, toinen Euraasiaa (silloinen Neuvostoliitto ja manner-Eurooppa yhdessä) ja kolmas koostui Brittiläisestä Imperiumista jonka valtapiiriin oli liittynyt myös Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Tämä Oseanina tunnettu supervaltio oli sekä Brittiläisen että Amerikkalaisen maailmanvallan seuraajavaltio, jonka pääkaupungit sijaitsivat Lontoossa sekä New Yorkissa. Sen kansallislaulu oli uudelleensovitettu versio Englannin kansallislaulusta God Save the Queen. Nämä kaikki kolme supervaltaa oli jatkuvassa sodassa keskenään ja ne kiistelivät Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan omistuksesta, joka kuului “ei-kenenkään maahan”. Orwellin romaanin tapahtumat keskittyvät juuri tämän Oseanin valtion sisälle, jota hallitsi Isoveljenä tunnettu mystinen dikataattori, jonka yllä pidettiin persoonallisuuskulttia ja jonka asukkaat olivat altistettu Isoveljen jatkuvalle valvonnalle ja propagandalle televisoiden kautta, joissa oli jokaisen kansalaisen kotia kuvaavat valvontakamerat (jälleen selvä viite menneisyydestä miksi uutta maailmanjärjestystä tulisi johtamaan Yhdistyneen Kuningaskunnan tuleva hallitsija).
Isoveljen valvovat näytöt eivät ole enää kaukana todellisuudesta. Kannettavan tai älypuhelimen videokameran ulkopuoliseen käynnistämiseen tarvitaan vain taitava hakkeri. Kesäkuussa The Guardian raportoi Googlen asentaneen kromi selaimeen salaisen “ohjelmiston mikä kykenee kuuntelemaan tietokoneen ääressä käytyjä keskusteluja” ilman omistajan tietämystä. Pari päivää sitten Mirror julkaisi ajatuksia herättävän uutisen otsikolla, “Näyttöjen ‘nukuttamassa’ Yhdistyneessä Kuningaskunnassa Orwellin 1984 on ‘hyvin lähellä todellisuutta’, varoittaa johtava asianajaja.” Päätän tämän artikkelin tähän uutiseen, jonka olen suomentanut alla.
Yhdistyneen Kuningaskunnan johtava lakimies on puhunut huolestaan ihmisoikeuksien tulevaisuutta kohtaan tässä uudessa digitaalisessa ajassa. Michael Mansfield QC, joka on osallistunut merkittäviin oikeustapauksiin jotka koskivat IRA:n pommittajaa ja Hillsborough’n onnettomuutta, sanoi olleensa ‘huolissaan’, että meidät on ‘nukutettu’ näyttö kulttuurin toimesta. Tilaisuudessa Trinity Mirror Solutions talk, osana Mindshare’s Huddle tapahtumaa keskus Lontoossa tänä aamuna, Mansfield muisteli lukeneensa koulussa George Orwellin kirjaa 1984 ennen kuin ehdotti, että tämä teos ei ole kenties kovin kaukana todellisuudesta. Hän sanoi novellista: “Se oli nähty jonakin niin ‘demonisena’, että se sivuutettiin Orwellilaisena fantasiana.
“Ihmiset eivät voineet kuvitella tilannetta missä heidän jokaista ajatustaan on seurattu – mutta tämä on sitä mitä olemme nyt hyvin lähellä.”
Mansfield viittasi sisäministeri Theresa Mayn tutkintavaltuuksien lakialoitteeseen mikä, jos läpäisee parlamentin hyväksynnän, vaatisi kaikkia verkko- ja puhelinyhtiöitä varastoimaan tallenteet verkkosivuilta joissa jokainen Yhdistyneen Kuningaskunnan kansalainen on vieraillut ainakin 12 kuukauden ajan. “Mutta jos meillä ei ole mitään salattavaa, onko tällä merkitystä?” johdattelee Mirrorin viikonloppu toimittaja Alison Phillips, joka liittyi lakimieheen sessiossa. Mansfield väittää että kyse ei ole siitä onko jotain salattavaa. Tämä, hän sanoo, on epäolennaista.
“Kyse on tosiasiasta, että meidän elämäämme on seurattu siihen pisteeseen että se on manipulaation kohteena.”
Lakimiehelle, tämä lakiehdotus edustaa lopullista naulaa meidän yksityisyys oikeuksiemme arkkuun – ja meidän henkilökohtaiseen tilaamme. Informaation laajamittainen keräys on hänestä “kauhistuttavaa” – vaikka se tarkoittaisi, että hallitus tai poliisi löytäisi jotakin tiedon arvoista. Kun eräs yleisöstä kysyi, “Jos massaseuranta nappaa vain yhden terrori-iskun – jos se olisi pysäyttänyt heinäkuun 7. tai syyskuun 11. terrori-iskut – tuleeko se sen arvoiseksi?” Mansfield vastasi, että on olemassa hieno tasapaino. Hän sanoi: “En vastusta tunkeilua yksityisyyselämään jos se pelastaa ihmishenkiä, mutta tasapainon täytyy olla oikea. “Ajatus massaehkäisystä johtaa oikeuden epäonnistumiseen missä ihmisiä on pidätetty väärin perustein – tämä on liian iso hinta. “Täytyy olla jokin raja hiekassa ja tähän minä vedän sen”
Onko sillä merkitystä jos meitä seurataan?
Jos emme tee mitään väärää, miksi meidän tulisi välittää siitä että ihmiset voivat nähdä mitä me teemme? Mansfieldille, tämä kysymys kadottaa koko pointin. Hän väittää, että “jos haluat että sinua valvotaan, sinun täytyy hankkia se – ja voit saada sen”, mutta häntä surettaa henkilökohtaisen tilan konsepti minkä hän tuntee kadonneen. “Haluat että sinulla on mahdollisuus mennä kotiin, sulkea ovi ja uskoa että olet saanut oman tilan – toisin kuin Jim Carrey fimissä The Truman Show – tilan missä olen olemassa ja jossa ajatuksillani on merkitystä eikä minua seurata. Luulen, että minulla oli tila missä elin ja tila mitä itseasiassa hallitsin, erilaisten vapauksien eduksi joiden puolesta he väittivät taistelleensa toisessa maailmansodassa.”
Onko se meille liian myöhäistä?
Puhuen omista lapsistaan, hän muistuttaa ironisella hymyllä kuinka hän kertoo heille ottamaan silmät pois näytöistä – mutta “he ovat tulleet immuuneiksi. He eivät käsitä” Hän jatkaa: “Asia mikä huolettaa minua on se, että ihmiset rakastavat sitä niin paljon – puhelimen näyttöä, tietokoneen näyttöä, television ruutua. Sinua ei ole olemassa ilman IP numeroa. Minun pelkoni on että olemme tulleet nukutetuiksi tavalla jossa uskomme automaattisesti, että kommunikaatio tapahtuu näytön välityksellä. Tämä on näyttökulttuuri.” Ihmisille jotka tekevät elämästään kasvavassa määrin julkista kasvattaakseen yleisöä sosiaalisen median kanavissa, Mansfield varoittaa, että meidän tulee miettiä uudestaan käyttäytymistämme. “Minä en twiittaa. En ole Facebookissa” hän sanoo. “Olet sinun oman yksityisyytesi vartija. Jos et halua tulla kuulluksi, älä silloin sano sitä ensinnäkään – ja älä todellakaan Facebookissa. Jos panet asioita sosiaaliseen mediaan, älä ole yllättynyt jos se päätyy johonkin muuhun, vääntyneenä ja käytettynä muussa merkityksessä. Sinun tulee olla varovainen. On kysymys yhdestä sanasta väärässä paikassa ja joku alkaa tulkita väärin. Pidätyksiä on tehty.”
Tulevatko ihmiset edes huomioimaan tätä ‘yksityisyyden invaasiota’ 30 tai 50 vuoden ajassa?
Yksi kysymys yleisöjäseneltä kutsui meidät ajattelemaan vuosikymmenien päähän tulevaisuuteen. Tuleeko seuraava sukupolvi, tai sen jälkeen tuleva, edes välittämään että heitä seurataan niin läheisesti? Tuleeko meidän ‘näyttö kulttuuristamme’ siihen asti niin yhtenäinen osa yhteiskuntaa, että lapsenlapsemme ei kyseenalaista tiedon seurantaa? Tuleeko siitä arkipäivää? Mansfield sanoo kyllä. Hän yhtyy siihen, että tämä on hyvin mahdollistan – jopa todennäköistä – ja se huolettaa häntä. “Koulutus systeemillä on todellinen velvollisuus varmistaa ettei tämä tuudittautuminen saa valtaa. Koulutuksen tulisi kertoa siitä kuinka kysyä oikeita kysymyksiä, ei kuinka omaksua informaatiota.” Mutta pysyvä vaikutus jonka Mansfield antaa jokaiselle huoneessa on se, että olemme luiskahtaneet polusta jo liian kauaksi – ja ettei takaisin paluuta enää ole. “Ihmisen arvokkuus ja sielun lahjomattomuus… Uskon että olemme menettäneet tämän. Huomaamattomasti. Se vain tapahtui.”
Aikaisempia artikkeleita samasta aiheesta:
The British Monarchy & King Charles III in Bible Prophecy? 