Tämä kirjoitus päättää Antikristuksen kansallista alkuperää koskevan kolmiosaisen opetussarjan. Kuten monet muutkin artikkelini myös tämäkin aihe on tiivistystä ja täydennystä siihen mitä olen jo tuonut esiin 700 sivuisessa käsikirjoituksessani nimeltä Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus. Opetussarjani paneutuu kolmeen yleisimpään Antikristuksen alkuperää koskevaan harhaan. Nämä ovat hänen syyrialainen, juutalainen ja saksalainen tausta. Jokainen näistä tulkinnoista perustuu Raamattuun, mutta niiden ongelmana on niiden yksipuolisuus, joka jättää huomioimatta profetioiden laajemman kokonaiskuvan. Näin ollen ne erkanevat toisilleen ristiriitaisiin koulukuntiin yhden kannattaessa syyrialaista Antikristusta, toisen juutalaista ja kolmannen saksalaista. Sitten on neljäs näkemys, joka kannattaa brittiläistä Antikristusta. Miksi viimeksi mainittu on kaikkein raamatullisin näkemys Pedon alkuperästä?
Adolf Hitler on nähty jo kauan aikaa Antikristuksen esikuvana. Mutta miten pitkälle tämä esikuvallisuus sitten menee? Onko lopullinen Antikristus Saksasta nouseva Fuhrerin perillinen? Kertovatko Kirjoitukset tästä mitään?
Sarjan kahdessa edellisessä osassa käsiteltiin Antikristuksen syyrialaisen ja juutalaisen alkuperän raamatullisia perusteita. Tässä viimeisessä osassa kääntyy huomiomme hänen saksalaista alkuperää puoltavaan eskatologiseen näkemykseen. Kuten kaksi aikaisempaa näkemystä on tämäkin täysin Raamattuun juurtuva oppi, jonka takaa löytyviä perusteita olisi tarkoitukseni tarkastella nyt tässä artikkelissa. Toisin kuin syyrialaisen ja juutalaisen Antikristuksen oppi, joka palaa seurakunnan perustamisen ensimmäisiin vuosisatoihin, tämä viimeinen on paljon uudempaa perua. Minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä kuka tätä näkemystä on esittänyt ensimmäisenä (informoi minua jos tiedät), mutta luultavasti se on syntynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen. Itse taisin tutustua siihen Teijo-Kalevi Lusan kirjoissa 2000 -luvun ensimmäisellä puoliskolla jolloin mielenkiintoni Raamatun profetioihin heräsi ollessani vasta varhaisteini. Hieman outo kiinnostuksen kohde 12 -17 vuotiaalle miehenalulle, mutta outohan minä olenkin (täytyyhän sitä olla hieman friikki, kun lähtee tuhlaamaan nuoruutensa tutkiakseen tällaista aihetta).
Olen muuten eskatologisten ajatusteni kehittymisestä suuressa kiitollisuudenvelassa Teijo-Kalevi Lusalle. Hänen kansantajuiset kirjansa ovat muovanneet ajatuksiani ehkä enemmän kuin kenenkään toisen profetiakirjailijan. Erityisesti hänen kirjastaan Lopun ajan salaiset kansiot (Kuva ja Sana, 2004) on ollut todella suurta apua omiin tutkimuksiini, joissa Lusan hahmottelemat eskatologiset suuntaviivat viedään paljon syvemmälle. Ajatusteni siemen löytyy jo kuitenkin Lusan teoksista. Edellä mainitun kirjansa sivuilla 148 – 149, hän tekee erään mielenkiintoisen huomautuksen, joka oli kirjani toisen luvun keskeisin väittämä.
Antikristuksen persoona on meiltä vielä salattu, eikä sillä ole edes tarpeen spekuloida. Joka tapauksessa uskon, että Antikristus elää jo nyt keskuudessamme. Aikanaan hän ilmestyy ja paljastaa itsensä niille, jotka tuntevat Kirjoituksia. Jos otamme Raamatun kirjaimellisesti, tämä tapahtuu vähän ennen seurakunnan ylöstempausta. Niin oletko koskaan tajunnut, mitä 2. Tess 2:ssa todella sanotaan? Siinä Paavali… opastaa heitä (ja meitä) toteamalla, että ‘se päivä ei tule, ennekuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi’ (2.. Tess. 2:3). Toisin sanoen vihan aika ei ala ennekuin suuri luopumus ensin tapahtuu ja Antikristus tulee esiintymään. Varsinaisesti hän tosin ilmaisee petomaisen luontonsa maailmalle vasta vihan ajan puolivälissä, jolloin seurakunta ei ole enää maanpäällä. Mutta valvovat kristityt tulevat vähän ennen tempausta tunnistamaan Antikristuksen persoonan!
Ole nyt tarkkana. Lusa ei kiellä kristittyjä yrittämästä paljastaa Antikristuksen identiteettiä tässä ajassa. Sen sijaan hän sanoo, ettei meidän tulisi spekuloida näinkin tärkeällä kysymyksellä. Sitten hän lisää, että 2. Tess. 2:3:n kirjaimellisen tulkinnan mukaan Laittomuuden ihmisen identiteetin tulisi paljastua valvoville kristityille “vähän ennen seurakunnan ylöstempausta”. Nämä sanat ovat kuin kaikua 1700 -luvulta, jolloin Albert Einsteinin ohella historian suurimpana tiedemiehenä pidetty Isaac Newton kirjoitti: “Yhtä paljon kuin juutalaisten velvollisuus oli tunnistaa Kristus, jotta he olisivat voineet seurata Häntä, on kristittyjen velvollisuus ponnistella profetioiden tutkimuksessa Antikristuksen tunnistamiseksi voidaksemme välttää häntä. Siten hänen identifiointinsa ei ole joutavaa spekulaatiota tai merkityksetön asia, vaan suurimman hetken velvollisuus.” Newtonin mainitsema “suurimman hetken velvollisuus” koskee juuri tätä päivää. On sikäli ironista, että vaikka Lusa tulkitsee tässä 2. Tess. 2:3:tta siten, että Antikristuksen persoonan paljastuminen kristityille tapahtuu juuri ennen seurakunnan ylösottoa, niin 26 sivua aikaisemmin hän opettaa juuri päinvastaista.
Sivulla 123 hän kertoo: “Sekavasta tekstivyydestä saa helposti käsityksen, että Paavali samastaa Herran päivän ja tulemuksen seurakunnalleen (tempaus). Paavali ei kuitenkaan puhu ylöstempaamisen ajankohdasta. Alkutekstin mukaan hän puhuu ainoastaan suuresta ja peljättävästä Herran päivästä ja pyytää Herran tulemuksen nimissä, etteivät kristityt pelkäisi tuota pelottavaa Herran päivää (tarkoittaen tässä yhteydessä koko vihan aikaa).” Tässä Lusa yrittää perustella sitä, että tempaus tapahtuisi jo ennen kuin “laittomuuden ihminen ilmestyy [tai paljastetaan kuten kreikan alkukieli kertoo], kadotuksen lapsi” (j. 3), mutta hän niin sanotusti puhuu itsensä pussiin sillä 26 sivua myöhemmin hän opettaa itsekin sitä, että “Paavali samastaa Herran päivän ja tulemuksen seurakunnalleen”. Lusan järkeilyjen takana on se jo sadan vuoden ajan toistettu virhe, mikä pantiin liikkeelle Cyrus I. Scofieldin paljon siteeratussa viiteraamatussa, että 2. Tess. 2:7:ssä mainittu pidättäjän poistaminen viittaisi seurakunnan ylösottoon Antikristuksen ilmestymisen (ja paljastumisen) edellä. Tämän koulukunnan edustajat ovat opettaneet aina tästä lähtien, ettei Antikristuksen persoonaa olisi mahdollista selvittää ennen kuin seurakunta on korjattu taivaaseen Karitsan häihin.
Jos tämä scofieldilainen tulkinta 2. Tess. 2:7:n pidättäjästä pitäisi paikkansa, olisi kirjani sanoma vailla raamatullista perustaa. Huolimatta siitä, että se esittää yksityiskohtaisia profetioita Antikristuksen kansallisuudesta, perhetaustoista yms. ja sitoo yhteen kaikki profetaalliset johtolanlagat Walesin Prinssiin, niin ilman 2. Tess. 2:3:n sisältämää viestiä siitä kuinka Antikristuksen identiteetin tulee paljastua seurakunnalle ennen ylösottoa, menettäisi kaikki muu sen raamatullisen perustan millä kirjani pohjimmiltaan lepää. Tästä syystä käytin kirjani ensimmäisen osan sen Scofieldin viiteraamatun käynnistämän ajatuksen tuhoamiseksi, ettei Laittomuuden ihmisen persoonaa olisi mahdollista selvittää ennen seurakunnan ylösottoa. Ja tein tämän sellaisella profeetallisella hienosäädöllä, etten tyrmäisi siinä samalla pre-tribulationistista tempausoppia, joka on monille opettajille koskematon opinkappale. Minulle on aivan sama uskotko sitten itse pre– mid– vai post-tribulationistiseen tempaukseen. Omassa kirjassani kallistuin pre-tribulationistisen näkökannan puoleen. Kirjani kahden ensimmäisen luvun päätarkoitus ei ollut keskittyä siihen mikä näistä kolmesta koulukunnasta on oikea, vaan puolustaa ajatustani siitä, että tempaus ei tule ennen kuin Kadotuksen lapsen identiteetti on paljastettu valvovalle seurakunnalle.
Pedon seitsemän pään mysteeri
Tarkastelen artikkelin lopussa Antikristuksen saksalaista alkuperää puoltavan opin raamatullisia lähtökohtia. Mainitsen ensin joitain hyvin epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia perusteita (samalla alustan tätä aihetta missä Antikristus voidaan yhdistää profetioissa Saksaan). Yksi tällainen on Ilmestyskirjan 13. luvussa mainittu pedon yhden pään kuolinhaava, joka parani. Luvussa 17 näiden seitsemän pään selitetään olevan “seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.” (jakeet 9-11) Koska Daniel selittää kuninkaiden merkitsevän valtakuntia (Dan. 7:17, 23), tämä ymmärretään usein niin, että viisi kaatunutta kuningasta viittaa viiteen kaatuneeseen valtakuntaan, jotka hallitsivat Israelin maata ja limittyivät kiinteästi Israelin kansan historiaan Mooseksen päivistä apostoli Johannekseen. Tällaiset valtakunnat olivat muinainen Egypti, Assuria, Uus-Babylon, Persia ja Kreikka. Kuudes, joka oli pystyssä vielä Johanneksen eläessä, viittasi tietysti Rooman valtakuntaan.
Tämän jälkeen pitäisi tulla vielä seitsemäs valtakunta, jonka “pitää hänen vähän aikaa pysymän”. Tätä taas seuraa kahdeksas, joka on peto itse ja hän on myös yksi noista seitsemästä. Tämä on yksi arvoituksellisimpia profetioita Ilmestyskirjassa ja uskon, että sen todellinen merkitys paljastuu vasta ajan kuluessa. Kun tulkinnan lähtökohdat ovat jo selvät, voimme tiestysti arvailla mikä tämä seitsemäs kuningas mahdollisesti olisi. Tiedämme jo sen, että peto viittaa tässä Antikristukseen ja hänen valtakuntaansa. Ilm. 13:3:ssa mainittu pedon kuolinhaava yhdistetään usein tähän kontekstiin missä pedon mainitaan olevan elpynyt kuningas yhdestä noista seitsemästä. Tämä viittaa luultavasti siihen, että Antikristuksen valtakunta oli olemassa jo aikaisempana historian hetkenä, mutta joka katosi ja se nousee uudestaan valtaan taas seitsenvuotisella vihan ajalla. Tämä valtakunta sisältyy yhteen pedon seitsemästä päästä. Ongelmallista tämän tulkinnalle on kuitenkin se, että emme tiedä tämän seitsemännen valtakunnan identiteettiä. Emmekä tiedä myöskään sitä mihin noista seitsemästä viittaa pedon kuolinhaavasta parantunut pää. Joku voisi ehdottaa Danielin näkyjen perusteella Roomaa. Toiset taas voisivat ehdottaa Jesajan ja Jeremia näkyjen perusteella Babylonia.
Olen lukenut sellaistakin opetusta, että pedon seitsemäs pää, seitsemäs kuningas, olisi Hitlerin Natsi-Saksa. Samaan syssyyn on sitten ehdotettu, että kuolinhaavasta parantunut pää olisi tämä seitsemäs eli Natsi-Saksa. Antikristuksen maailmanvallassa ruumiillistuisi siten neljäs valtakunta, joka nousee Hitlerin kolmannen valtakunnan seuraaksi. Minusta tällainen tulkinta on hieman spekulatiivista, koska profetia ei sano, että elpynyt pää olisi välttämättä seitsemäs. Myös seitsemännen kuninkaan yhdistäminen Natsi-Saksaan vaatii melko spekuloivaa profetian tulkintaa. Natsi-Saksa sopisi pedon seitsemänneksi pääksi kyllä sen puolesta, mikä dramaattinen vaikutus sillä oli juutalaisten historian vaiheissa. Jos seuraamme näkyä linearisesti, tällöin seitsemäs valtakunta sopisi Persian Sassanadi imperiumiin, joka valloitti Palestiinan Itä-Roomalta vuonna 614 jKr suuressa Bysantti-Sassanidi sodassa (603 – 628), jonka Daniel näki edeltä Danielin kirjan luvuissa 8 ja 11 (kuten osoitettu kirjani luvussa 11 a ja c). Dokumentoin kirjassani miten nämä tapahtumat limittyy olennaisesti juutalaisten historiaan. Esimerkiksi Jerusalem kaapattiin Itä-Roomalta 26 000 miehen juutalaisyksikön taholta, jotka palvelivat Persian sotavoimissa.
“Kuudennen pään” eli Rooman valta päättyi Israelin maassa tähän persialaismiehitykseen, jota kesti yhteensä 15 vuotta. Itä-Rooma miehitti Jerusalemin takaisin vielä muutamaksi vuodeksi, mutta menetti sen taas uudestaan arabeille vuonna 637. Tässä mielessä pedon seitsemäs pää sopisi Sassanadi valtakuntaan, jonka ”pitää hänen vähän aikaa pysymän” (valtakunta itsessään hävisi vuonna 651). Ongelman tälle näkemykselle muodostaa tietenkin se, että tällöin pedon itsessään tulisi edustaa Sassanadien seuraajaksi noussutta islamilaista maailmanvaltaa (arabien sekä turkkilaisten). Tällaista ajatusta tukisi toisaalta se, että islamilainen maailmanvalta on pysynyt yhtäjaksoisesti 600 -luvulta tähän päivään. Toisaalta näky vihjaa selvästi siihen, että peto on yksilö, joka hallitsee maailmaa kolmen ja puolen vuoden ajan (Ilm. 13:5-8) – eikä jokin yli tuhatvuotinen valtakunta. Joka tapauksessa tällainen tulkinta voi antaa yhden mielenkiintoisen vihjeen, mikä islamilla on sen yhteydessä Antikristukseen (ks. Osa 1: syyrialainen Antikristus). Sellaiset historisistista koulukuntaa edustaneet eskatologit, kuten Adam Clarke opetti jo 1800 -luvulla, että islamin valta Temppelivuorella edusti Antikristuksen asettaman hävityksen kauhistuksesta yhtä historiallista muotoa.
Islamilaisen maailmanvallan huipentuman eli turkkilaisen Ottomaani imperiumin esikuvallinen yhteys Antikristus-petoon on vahvistettu Danielin kahdeksannen luvun toisessa täyttymyksessä, kuten havainnollistin tätä kirjani luvussa 11 a. Islamilla on siis selvä yhteys profetioihin Antikristuksesta, mutta opettassaan Antikristuksen syyrialaista alkuperää monet islamilaisen Antikristuksen tulkitsijat kadottavat samalla profetian laajemman kokonaiskuvan. Edellisen tulkinnan vastapainona on syytä mainita tässä sekin, että joidenkin opettajien mukaan profetiaa seitsemästä päästä ei pitäisi sovittaa tällaiseen lineaariseen viitekehykseen. Tämän ajatuksen perusteena on Danielin 9. luvun vuosiviikkonäystä löytyvä “kellon seisautuminen” sinä aikana jolloin juutalaiset ovat poissa maastaan eivätkä hallitse Jerusalemia ja sen Temppelivuorta. Eli vuonna 70 alkaneen juutalaisten diasporan jälkeen Israelin maan historia menettää profeetallisen merkityksensä ja näin ollen tämän aikakauden sisään jäävät historian tapahtumat – kuten Jerusalemin arabimiehitys vuonna 637 – jää siitä lähtien heprealaisten profeettojen näkökentän ulkopuolelle. Tätä ajatusta tarkastelen seuraavaksi.
Kuiluteoria vs. profetian lineaarinen kulku
Vaikka allekirjoitan tämän profetian suoraviivaista kronologiaa koskevan “kuiluteorian” soveltamisen Danielin vuosiviikkonäkyyn, torjuin kirjassani sellaisen tulkinnan missä samaa periaatetta sovelletaan myös niihin näkyihin, jotka koskivat pakanakansoja luvuissa 2, 7, 8 ja 11. Sen tärkeän näkökannan oivaltaminen, että näissä luvuissa ei käsitelty yhdeksännen luvun tapaan juutalaisten ja Jerusalemin tulevaa historiaa, vaan pakanakansojen vaiheita, avaa meidät sellaiseen asioiden tilaan missä näitä näkyjä voidaan soveltaa lukuisiin eri aikakausiin maailman kansojen historiassa. Kaikista yksinkertaisimmillaan, nämä jatko- tai kertaustäyttymykset jatkavat pakanakansojen historian kuvausta siitä kohtaa mihin näyn edellinen vaihe päättyi. Esimerkiksi Danielin kahdeksas luku kuvaa Persian ja Kreikan välisiä sotia antiikin aikana 400 -luvulla eKr. ennustaen Aleksanteri Suuren nousun 300 -luvulla eKr. ja häntä seuranneet neljä kreikkalaista maailmanvaltaa, jotka kulminoituu Antiokhos Epifanesin esiintuloon syyrialais-makedonialaisesta Seleukidi valtakunnasta toisella vuosidalla eKr.
Ottomaanien valta suurimmillaan 1600 -luvun lopussa.
Näyn toisessa täyttymyksessä Lähi-Idän historia jatkuu Antiokhos Epifanesin ajoilta 600 -luvulle jKr. kuvaten alueen seismisintä murroskohtaa sitten Rooman valtakunnan nousun – vuosien 603 – 628 Bysantti-Sassanidi sotaa ja tätä seurannutta islamilaisen maailmanvallan syntyä. Itseasiassa näky kertoo pähkinänkuoressa koko keskiajan historian Rooman itäisellä puoliskolla huipentuen Itä-Rooman lopulliseen tuhoon vuonna 1453 Turkin Ottomaani armeijan käsissä. Näyn toinen täyttymys huipentuu Ottomaani imperiumin kukoistuskauteen 1500 – 1600 -luvuilla samaisten islamin vallan itseensä Antikristukseen (kuten jo varhaiset uskonpuhdistajat opettivat heidän eskatologisissa tutkielmissaan). Erityisintä tässä on nyt Danielin näkyjen suoraviivainen kronologinen kulku. Profetian kronologia ei katkea muualla kuin Danielin yhdeksännen luvun vuosiviikkonäyssä. Juuri tämä tekee profetioiden tulkinnoistani hyvin poikkeuksellista suhteessa valtavirran futurismiin. Tässä 1900 -luvulla levinneessä futurismin muodossa jakeita on yhdistetty sieltä täältä kuvaamaan aina kulloinkin antiikin aikoja ja kulloinkin lopun aikoja.
Oma tulkintani Danielin näyistä ei erottele niitä jakeita joissa kuvataan antiikin aikaa ja niitä jakeita, joissa kuvataan lopun aikaa. Jokainen yksilöllinen näky on kokonaisuus mitä ei pidä hajottaa osiin tai jakaa joillakin vuosituhansia kestävillä aikakatkoksilla. Esimerkiksi Danielin 11. luku ei sisällä jakeita, jotka koskisivat yksinomaan Antiokhos Epifanesia ja jakeita jotka koskevat pelkästään lopullista Antikristusta, jonka Jeesus on kukistava toisessa tulemuksessaan. Näky kuvaa kokonaisuudessaan heitä molempia yhtälailla. Näin ollen myös jakeet 5 – 20 missä kuvataan Antiokhos Epifanesin esi-isiä, soveltuu yhtälailla myös Antikristuksen esi-isiin. Tämän asian oivaltaminen on mahdollistanut minulle sellaisen ennennäkemättömän profetioiden hahmottamisen missä näkyä kokonaisuudessa voidaan soveltaa Lähi-Idän merkittävimpiin tapahtumiin myös 600 -luvulta vuoteen 1948 jolloin Israelin juutalaisvaltio sai syntynsä. Juuri tämä näky tarjoaa meille kaikkein seikkaperäisimmät todisteet siihen miksi Walesin nykyinen prinssi olisi tässä näyssä kuvattu Antikristus.
Uppoamatta tähän nyt yhtään syvemmin, palaan vielä Danielin kahdeksanteen lukuun. Tämän luvun kristikunnan keskiaikaan sijoittuva toinen täyttymys on rinnakkainen seitsemännen luvun näkyyn neljästä pedosta eli neljästä toinen toistaan seuraavasta pakanamahdista. Aivan kuin kahdeksannen luvun näky oinaasta ja kauriista, myös näky neljästä pedosta sisältää toisen täyttymyksen (ja vielä kolmannenkin, mutta palaan tähän vasta myöhemmin). Tärkein näkökohta profetian tulkinnan eheyden kannalta tässä on se, että nämä jatko- tai kertaustäyttymykset eivät aloita näyn uutta sykliä, joka tekisi tyhjäksi profetian alkuperäiset ehdot. Jos näky neljästä valtakunnasta kertautuisi aina vain uudestaan ja uudestaan, emme voisi tietää koskaan milloin tämä sykli päättyy – jos milloinkaan. Se tekisi myös tyhjäksi profetian tärkeimmän lupauksen – sen että neljännen valtakunnan kukistumisen jälkeen Jumala perustaa oman vanhurskaan valtakuntansa maanpäälle. Daniel 7:26-27 kertoo mitä tapahtuu tämän neljännen valtakunnan tuhouduttua.
Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti. Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.”
Futuristisen koulukunnan suurin ongelma on ollut siinä, että Rooman valtakunta – näyn neljäs valtakunta – katosi historian näyttämöltä jo 400 -luvulla jKr. Valtakunnan lopulliset rippeet kerättiin vuonna 1453 kun Turkin Ottomaani valtakunta miehitti sen mitä oli vielä jäljellä kerran niin mahtavasta Itä-Roomasta (tuohon aikaan Bysantti oli vain pieni valtio Konstantinopolin ja Egeanmeren ympärillä). Tämä tapahtuma oli hyvin merkittävä murroskohta Euroopan historiassa sillä jotkin historioitsijat katsovat sen merkinneen rajaviivaa keski- ja uudenajan välillä. Länsi- ja Itä-Rooman tuhossa yksi aikakausi päättyi ja toinen alkoi, mutta tämä aikakausi ei todistanut vielä Danielin toisessa ja seitsemännessä luvussa ennustettua pyhien iankaikkisen valtakunnan perustamista. Osuiko profetia harhaan? 1900 -luvun futurismi selittää tätä ongelmaa jo edellä mainitulla profetian kuiluteorialla missä yhdeksännen luvun vuosiviikkonäyn sisältämää katkosta 69. ja 70. vuosiviikon välillä on sovellettu myös neljän pedon näkyyn sekä tälle rinnakkaiseen toisen luvun kuvapatsasnäkyyn.
Huomion arvoiseksi tämän tekee se, ettei tällaista tulkintaa tuettu yhdenkään kirkkoisän kirjoituksissa samalla kun ajatus 69. ja 70. vuosiviikon välisestä kuilusta tunnettiin jo Irenaeuksen (130 -202) opetuksissa. Varhaiset kirkkoisät olivat eskatologisissa opetuksissaan kaikkein lähimpänä nykyistä futurismia kaikilta muilta paitsi siltä osin, etteivät he soveltaneet vuosiviikkonäyn kuiluteoriaa näkyyn neljästä pakanavallasta (tai sen rinnakkaisnäkyihin luvuissa 2, 8 ja 11). Tällainen ajatus syntyi vasta 1900 -luvulla vastalauseena historisistisen koulukunnan eskatologiaan, joka opetti neljännen pedon kymmenen sarven ja sitä seuranneen pienen sarven täyttyneen jo kristikunnan historian aikaisissa tapahtumissa vuosina 476 – 756. Monien uskonpuhdistajien mukaan paavinvalta oli Danielin näyssä ennustettu pieni sarvi, joka nousi Rooman pakanallisen vallan seuraajaksi. Antikristuksen vallan 1260 päivää sovellettiin “päivä=vuosi” periaatteella 1260 vuoteen (tällaiseen muutokseen on olemassa täysin raamatulliset perusteet). Näin ollen esimerkiksi Adam Clarke päätyi 1800 -luvun ensimmäisellä puoliskolla siihen johtopäätökseen, että paavinvallan lopullisen tuhon tulisi tapahtua tänä vuonna 2016, jolloin tuo 1260 vuoden aikamääre tulee täyteen paavillisen kirkkovaltion perustamisesta 756.
1500 – 1800 -lukujen historisistisen koulukunnan edustajat näkivät siis Danielin näyissä katkeamattoman linjan 500 -luvulta eKr. aina heidän päiviinsä. Tämä linja ei jatkunut ainoastaan paavinvallassa vaan myös Turkin islamilaisessa Ottomaani imperiumissa, joka nousi Itä-Rooman valtakunnan perilliseksi. Idän kalifikunta yhdessä lännen paavikunnan kanssa muodosti heidän näkemyksissään historiallisen jatkumon Danielin kuvapatsasnäyn kahdelle jalalle (Itä- ja Länsi-Roomalle). Historiallisesta perspektiivistä heidän johtopäätöksensä tällaiseen tulkintaan oli täysin oikeutettu. Paavius hallitsi Roomasta käsin entisen Länsi-Rooman alueita ja Turkin Ottomaani dynastia hallitsi Konstantinopolista eli Nova Romasta käsin entistä Itä-Rooman aluetta. Profetian mielenkiintoisin ulottuvuus on kuitenkin siinä, että näiden Rooman vallan kahden jalan keskiaikainen reinkarnaatio paavinvallassa ja Ottomaani kalifaatissa, nähtiin edeltä Danielin seitsemännen ja kahdeksannen luvun näyissä antikristus-sarvista. Samalla kun seitsemännen luvun näky pienestä sarvesta kuvaa tarkasti paavinvallan nousua Italiassa vuonna 756, kahdeksannen luvun näky vähäpätöisestä sarvesta kuvaa yhtä täsmällisillä historiallisilla yksityiskohdilla Ottomaani dynastian valtaanousua 1300 -luvun Vähä-Aasiassa.
Näin ollen näiden lukujen täyttymyksen toinen vaihe kattaa koko keskiajan historian päälinjat sekä Itä- että Länsi-Rooman alueilla. Mutta palaan nyt siihen mitä sanoin jo aikaisemmin. Profetian kertaustäyttymys ei syrjäytä näyn alkuperäisiä ehtoja. Toisin sanoen, Rooma on edelleen näyn viimeinen valtakunta, joka edeltää Kristuksen toista tulemusta. Sen paikkaa ei korvaa neljä muuta valtakuntaa. Sen sijaan näyn kertaustäyttymykset paljastavat Rooman valtakunnan myöhemmän historian, joka muutoin jäisi monilta huomaamatta. Eli näkyjen kertaukset käyvät läpi Rooman vallan myöhempää historiaa keskiajalta aina tähän päivään asti. Sekä seitsemännen että kahdeksannen luvun näyt kulminoituvat Rooman kahden jalan jälleensyntymiseen paavinvallassa ja Ottomaani dynastiassa. Tämä on profetian keskiaikaan ja varhaiseen uuteen aikaa sijoittuva täyttymys (toinen täyttymys, joka seuraa antiikkiin sijoittuvaa ensimmäistä täyttymystä). Tämä keskiaikaan sijoittuva täyttymys on sivuutettu täysin profetian futuristisesta koulukunnasta. Kuitenkin, näyn yhdenmukaisuudet keskiajan historiaan ovat niin ilmeisiä ettei niitä voi pitää pelkkinä sattumina.
Kaarle V – Antikristuksen esikuva.
Näin tulkittuna profetian rakenne hahmottuu hyvin loogisena ja mielekkäänä vaikka siitä vedettävät johtopäätökset vaatisivatkin pientä aivojumppaa. En nyt aio läydä yksityikohtaisesti läpi niitä valtakuntia mihin yhdistän nämä neljä petoa profetian toisessa täyttymyksessä. Sanon vain, että toisessa täyttymyksessä petojen kansallinen identeetti vastaa täysin yhdenmukaisesti näyn ensimmäisten petojen kansallisuutta. Eli ensimmäinen peto on yhä Babylon, toinen peto Persia, kolmas peto Kreikka ja neljäs peto Rooma. Ainoastaan aikakausi missä pedot esiintyvät on eri kuin näyn ensimmäisessä täyttymyksessä. Näyn täyttymyksen yksityiskohtiin voit perehtyä kirjani luvusta 11 a. Tällaista alustusta vasten lähden nyt valaisemaan näyn kolmatta täyttymysvaihetta. Samoin kuin toinen täyttymysvaihe, myös kolmas jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Tämä mahdollistaa profeetallisen kerronnan lineaarisen katkeamattoman juoksun. Kerroin jo kuinka toinen täyttymys huipentuu paaviuden ja Ottomaani kalifaatin kulta-aikaan 1200 – 1600 -lukujen Euroopassa. Se mikä seurasi tämän jälkeen, oli eurooppalaisten siirtomaavaltojen esiinousu 1500 – 1700 -luvuilla. Ensimmäisenä vuorossa olivat tietysti Espanjan, Portugalin ja Ranskan siirtomaavallat.
Tässä kuvassa Ottomaani imperiumi (violetti) ja Kaarle V:n imperiumi (ruskea) on rinnastettu Rooman imperiumin rajoihin. Myös punaisella merkitty Ranska kuului tuolloin paaviuden piiriin.
Roomalaiskatolisina kansoina nämä olivat kuitenkin kiinteä osa Euroopan paavillista valtaa. Uskonpuhdistuksen syntyessä paavin mahtavin liittolainen oli Kaarle V:n hallitsema Habsburgien imperiumi, joka hallitsi sekä Saksaa, Hollantia että Espanjaa. Juuri Kaarle V:n alla Espanja siirtomaavalta alkoi levitä laajemmalle kuin yksikään toinen valtakunta oli koskaan kyennyt. Se oli ensimmäinen globaali imperiumi “jossa aurinko ei koskaan laskenut” (sanonta viittaa siihen, että valtakunta oli niin laaja, että jossain päin sen siirtokuntia oli aina päivä). Kaarle Suuren – ensimmäisen paavin kruunaaman Rooman keisarin – perillisenä, Kaarle V (Charles V) oli myös pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija halliten sekä Italiaa että Saksaa. Hän oli pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoista viimeinen, joka kruunattiin paavin itsensä taholta Rooman hallitsijaksi. Eli Kaarle V vastasi lännessä sitä mitä Suleiman Suuri, Ottomaanien sulttaani, vastasi idässä. He hallitsivat yhdessä uudestaan elpynyttä Rooman valtakuntaa. Tämä on se historiallinen asiayhteys missä uskonpuhdistus sai alkunsa vuonna 1517.
Juuri tuona aikana uskonpuhdistajat alkoivat opettaa, että paavius edusti elpynyttä Länsi-Roomaa ja Turkki elpynyttä Itä-Roomaa. Tämä oli aikaa missä Espanjan inkivisitio riehui ympäri läntistä Eurooppaa ja protestanttien polttoroviot olivat arkipäivää. Tuolta ajalta säilyneet historialliset dokumentit kertovat kammottavia tarinoita hirvittävistä kidutuksista mitä monet Jeesuksen seuraajat joutuivat kestämään näiden kahden antikristuksen, paaviuden ja islamilaisen kalifaatin alla. Yksi dokumentoitu tapaus oli Kaarle V:n pojan Filip II:n käyttämä rottakidutus Hollannin protestantteja vastaan. Siinä rotilla täytettyä maljaa kuumennettiin uhrin vatsan päällä, kunnes rotat alkoivat etsiä pakopaikkaa jyrsimällä uhrin jokaisen suolen. Yksityiskohtainen dokumentaatio tuon ajan protestanttien murhista ja kidutuksista annettiin englantilaisen historioitsija John Foxen kirjassa Foxe’s Book of Martyrs (1563). Paaviuden julmaa historiaa on siis turha kaunistella jälkeenpäin vaikka historia onkin osoittanut ateismin olleen paaviuttakin tappavampi aate. Olen myös havainnut sellaisen muoti-ilmiön nykyajassa, että kun islam on noussut taas uudestaan uhkatekijäksi Euroopan kristillisille arvoille, Euroopan omaa pimeää historiaa paaviuden alla on alettu yhtäkkiä kaunistelemaan.
On totta, että esimerkiksi ristiretkistä liikkuu paljon ylimitoitettua ja harhaajohtavaa historian kuvausta. Aina kun joku ottaa esille islamin julman historian, niin vastavedoksi mainitaan yleensä ristiretket ikään kuin se olisi jokin todiste kristinuskon yhtä julmasta historiasta. Tällaisessa väittelyssä paavius ja Uuden Testamentin kristinusko sekoitetaan surutta toisiinsa, vaikka Danielin profetiat osoittavat paaviuden olleen kristillisen uskon varsinainen antiteesi – lopullisen yksilö Antikristuksen instituutiollinen esikuva. Tällainen väittely lisäksi hämärtää sen historiallisen kontekstin missä ristiretket saivat alunperin alkunsa. Historiallisista lähteistä voimme tehdä helposti sen johtopäätöksen, että ristiretketket olivat lännen oikeutettua puolustussotaa islamin agressiota vastaan. Lainasin tästä aiheesta Historioitsija Thomas F. Maddenin artikkelia kirjani neljännessä luvussa, sivuilla 139 – 142. Tätä aihetta on käsitelty myös islam asiantuntija Robert Spencerin teoksissa. Ongelma Spencerin kaltaisten kirjailijoiden julkaisuissa on kuitenkin se yksisilmäisyys mikä keskittyy vain islamin julmaan historiaan ja lakaisee maton alle paaviuden yhtä julman historian.
Espanjan ja Portugalin siirtomaavallat 1500 -luvun lopulla.
Jotkut kristityt eskatologit, kuten islamilaista Antikristusta opettava roomalaiskatolinen Walid Shoebat vaatii jopa uutta yhdistynyttä paavillista Eurooppaa, joka käynnistäisi pyhän sodan tätä islamin Antikristusta vastaan. Tällaista eskatologiaa hän opettaa häpeilemättä hänen omilla verkkosivuillaan. Mutta tällainen eskatologia voi edistää vain Antikristuksen valtaanpääsyä, koska monien keskiajan katolisen profeettojen mukaan Antikristus olisi Kaarle Suuren sukupuusta polveutuva Rooman viimeisen paavin kruunaama Euroopan hallitsija, joka käynnistää ristiretket islamilaista maailmaa vastaan. Näiden profetioiden mukaan tämä prinssi, joka on nimeltään Charles ja joka polveutuu Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoista, ei hallitsi vain Eurooppaa vaan koko maailmaa, kuten Ilm. 13:7 kertoo Antikristuksesta. Joten aivan kuin Kaarle V hallitsi uudestaan elpynyttä Länsi-Roomaa, mutta hänen valtakuntansa ulottui Espanjan siirtomaavallan myötä myös Amerikkoihin ja Aasiaan, tulee myös tämä viimeinen Kaarle hallitsemaan Euroopasta käsin maailman seitsemää eri maanosaa.
Cate Blanchettin tähdittämä historiallinen Hollywood-filmi Elisabet – kultainen aikakausi sijoittuu Espanjan imperiumin kulta-ajalle 1580 -luvulle, jolloin Espanjan Filip II – Kaarle V:n poika – yritti valloittaa Englannin ja asettaa sen päämieheksi roomalaiskatolisen hallitsijan. Tämä tapaus mikä tunnetaan Espanjan laivaston “voittamattoman armadan” kukistumisena johti Englannin itsenäistymisen säilymiseen Rooman vallasta ja Englannin siirtomaavallan syntymiseen. Tapahtuma millä oli dramaattinen vaikutus Euroopan myöhemmälle historialle.
Profetian kolmas täyttymys
Kun kokoamme tähän asti paljastuneen informaation palaset yhteen, selviää se ettei Antikristus ole vain pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan – keskiaikaisen paaviuden mahtavimman liittolaisen – perillinen, mutta myös Turkin Ottomaani valtakunnan (islamilaisen maailmanvallan neljännen kalifaatin). Joten kun Walid Shoebat yhdistää Antikristuksen alkuperän Turkkiin, hän on kyllä osittain oikeassa. Danielin 8. luvun perusteella uskon, ettei Antikristus ole vain kristikunnan viimeinen hallitsija vaan myös islamilaisen maailman viimeinen hallitsija, joka haluaa “kalifiksi kalifin paikalla” kuten piirroshahmo Ahmed Ahne. Mutta Antikristuksen yhteys paaviuteen Danielin 7. luvussa yhdistäisi hänet myös Saksaan. Vaikka tämä on jäänyt useimmilta nyky-eskatologeilta huomaamatta, Antikristus on yhdistetty kyllä Saksaan joidenkin profetia kirjailijoiden teoksissa. Näin uskoo esimerkiksi itse arvostamani kirjailija Arto Pöllänen, jonka tulkintaa Ilmestyskirjasta lainasin kirjani ensimmäisessä luvussa. Myös artikkelin alussa mainittu Teijo-Kalevi Lusa huomauttaa tästä tulkinnasta sivulla 144 – 145 kirjassaan Lopun ajan salaiset kansiot seuraavaa:
Hitler kutsui omaa unioniaan kolmanneksi valtakunnaksi. Raamattu ennakoi tuon valtakunnan täsmälleen samalla nimellä ja mainitsee, että kukistuttuaan se jaetaan neljään osaan. Juuri näin kävi, kun liittoutuneet jakoivat Saksan toisen maailmansodan jälkeen neljään osaan (Dan. 2:39, 7:6. 8:8). Danielin kirjan perusteella jotkut profetiantutkijat ovat sitä mieltä, että Antikristus nousee nimenomaan Saksasta. Dan. 8:8-25 selostaa, miten viimeinen maailmanjohtaja nousee tästä jaetusta maasta! Kolmannen valtakunnan jälkeen tulee Danielin mukaan vielä yksi: ”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.” (Dan. 7:23).
Edellä mainitsin Danielin kahdeksannen luvun näyn sijoittuvan antiikin ajan lisäksi kristikunnan keskiaikaiseen historiaan Itä-Rooman alueella. Nyt Lusa puolestaan yhdistää sen 1900 -luvulle toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin Euroopan sydämeen. Tällainen näkemys on yhteydessä seitsemännen luvun neljän pedon näyn futuristiseen tulkintaan, jota profetioiden tutkijat ovat tuoneet esille 1900 -luvulla. Danielin pedoilla voidaan nimittäin havaita olevan selvä korrelaatio 1900 -luvun supervaltoihin. Tähän asti tätä näkymää on kuitenkin tulkittu irrallaan petojen historiallisesta kontekstista. Eli ikäänkuin neljä petoa vaikuttaa maailmassa ensin antiikin ajalla 500 -luvulta eKr. 400 luvulle jKr., kadoten sitten useiksi vuosisadoiksi kunnes ne pulpahtavat taas uudestaan esiin 1900 -luvulla. Tällaisen tulkinnan lähtökohtana on ollut juuri futurismin ytimessä vaikuttava pofetian kuiluteoria. Omassa kirjassani on taasen osoitettu, että profetia seuraa pakankansojen vaiheita lineaarisella suoraviivaisuudella ja yhtenäisyydellä ilman että mitään historian aikakautta jäisi väliin.
Näistä lähtökohdista käsin olen tulkinnut neljän pedon kolmatta täyttymysvaihetta. Kolmas täyttymysvaihe ei siis käynnisty vasta 1900 -luvulta vaan jo 1500 tai 1700 -luvulta. Se käynnistyy siitä mihin profetian toinen täyttymys päättyy eli paaviuden ja Ottomaani vallan kukoistusajasta 1500 – 1600 -luvuilla. Se käsittelee niitä pakanavaltoja jotka nousevat näiden kahden keskiaikaisen vallan ulkopuolelta ja joiden valtaanousu johtaa lopulta niiden heikkenemiseen ja lopulliseen tuhoon. Keitä olivat ne pakanakansat, joiden historia kertoo nousseen tuona aikana paaviuden ja Turkin ylivallan haastajaksi? Wikipedian historiallisia artikkeleita kahlaamalla olen päätynyt seuraaviin johtopäätöksiin. Ensimmäinen merkittävä tapahtuma uskonpuhdistusta seuranneessa historiassa oli Englannin siirtomaavallan asteittainen nousu Euroopan johtavaksi valtioksi. Tämän siirtomaavallan nousu alkoi jo Elisabet I:n ajasta 1580 -luvulla, joka muutti Englannin lopullisesti protestanttiseksi maailmanvallaksi. Tästä lähtien Englanti alkoi haastaa paavien valtaa sekä hengellisesti että sotilaallisesti. Tähän tasteluun valoi uskoa Englannin kirkossa laajasti vaikuttanut historisistinen eskatologia, jonka mukaan heidän saarivaltionsa oli sodassa itseään Raamatussa ennustettua Rooman Antikristusta vastaan.
Protestanttinen Englanti ei kuitenkaan korvannut katolisten Espanjan ja Ranskan hegemoniaa ennen kuin vasta 1763 jolloin Iso-Britannian kuningaskunta nousi voittajana seitsenvuotisesta sodasta, jota osa historioisijoista kutsuu “ensimmäiseksi todelliseksi maailmasodaksi” vaikka se sodittiin 160 vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tämä titteli lankeaa sille siitä syystä, että taisteluita käytiin hyvin laajalla alueella eri puolilla maailmaa. Vaikka Britannia sai tuossa sodassa haltuunsa Ranskan Pohjois-Amerikassa sijainneet siirtokunnat ja pysyvän jalansijan Intiassa, se menetti nämä Pohjois-Amerikan siirtomaat vain 13 vuotta myöhemmin, kun Amerikan 13 siirtokuntaa julistautuivat itsenäiseksi vuonna 1776 (tämä oli 13 vuosisataa Länsi-Rooman kukistumisesta 476 jKr.) ja perusti Amerikan Yhdysvallat. Vastasyntynyt liittovaltio omaksui kansallislinnukseen valkopäämerikotkan vuonna 1782, koska sen perustajaisät halusivat assosioitua Rooman tasavaltaan, mitä kuvattiin myös kotkan symbolilla. Vuotta myöhemmin Englannin Yrjö III:n hallitus tunnusti 13 siirtokunnan itsenäisyyden ja näin Yhdysvallat sai alkunsa Iso-Britannian kruunun siunauksella. Daniel 7:3-4 kuvasi tätä tapahtumaa näin:
Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen. Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
Näky kuvaa siis Englannin leijonan nousua Euroopan roomalaiskatolisen maailmanvallan yläpuolelle. Mutta juuri kun tämä valta on noussut ja saanut yliotteen katolisesta Euroopasta, sen selässä olevat kotkan siivet reväistään ja leijona nostetaan kahdella jalalle niin kuin ihminen. Toisin sanoen, näky kuvaa Yhdysvaltain kotkan irtaantumista Englannin leijonasta vuonna 1783 ja tätä seurannutta Brittiläisen vallan tilapäistä heikkenemistä. Danielin näyn mukaan tätä tulisi seurata kahdella kyljellä makaavan karhun nousu. Tämäkin kuvaus vastaa täysin historiallisia realiteettaja, sillä samana vuonna jolloin Iso-Britannia tunnusti Yhdysvaltojen itsenäisyyden, Katariina Suuren alainen Venäjän keisarikunta valloitti Ottomaaneilta Krimin Kanaanikunnan ja vuotta myöhemmin se perusti ensimmäisen siirtokuntansa Alaskaan. Muutamia vuosia tämän jälkeen Venäjän sotavoimat tunkeutui Pohjois-Kaukasiaan, Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Liettuaan.
Juuri ennen Katariinan kuolemaa 1796, Puola-Liettuan valtakunta, jossa asui aikansa suurin diasporassa elänyt juutalaisyhteisö, hajotettiin Puolan kolmannessa jaossa Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken. Näin ollen maailman suurin diasporassa asuva juutalaisyhteisö siirtyi 1800 -luvulla Venäjän karhun kynsiin. Juutalaiset joutuivat maksamaan tästä omalla verellään 1800 -luvun lopulla, kun tsaarin oma salainen palvelu lietsoi juutalaisvastaisia pogromeita ympäri keisarikuntaa. Myös juutalaisvastainen Siionin viisaiden pöytäkirjat julkaistiin 1900 -luvun alussa juuri Venäjällä (ks. Osa 2: juutalainen Antikristus). Krimin Kanaanikunnan liittäminen Venäjän vallan alle sai aikaan myös niin sanotun idän kysymyksen Euroopan valtionpäämiesten kesken. Tämä ulkopoliittinen ongelma koski heikentynyttä Turkin Ottomaani imperiumia, jonka edessä häämöttävän hajoamisen pelättiin saavan aikaan pahoja säröjä Euroopan valtatasapainoon, joka piti yllä rauhaa Napoleonin sotien jäljiltä. Erityisesti Brittiläinen imperiumi oli hyvin huolissaan Venäjän kasvaneesta vaikutusvallasta Välimerellä ja Lähi-Idässä. Karhun ensimmäinen kylki kuvaa siis Venäjän vallan ensimmäistä vaihetta – Venäjän keisarikuntaa 1700 -luvun lopulta 1900 -luvun alkuun.
Toinen kylki edustaa taasen Venäjän vallan toista vaihetta – vuonna 1922 syntynyttä Neuvostoliittoa. Ensimmäisen pääkaupunkina oli Pietari ja toisen pääkaupunkina oli Moskova. Koska Venäjän pääkaupunki on edelleen Moskova voimme sanoa karhun lepäävän edelleen toisella kyljellään. Presidentti Putin perusti 1. tammikuuta 2015 Euraasian Ekonomisen Unionin eli EEU:n Neuvostoliiton perilliseksi. Krimin miehitys maaliskuussa 2014 ja Venäjän sotilaallisen vallan lisääntyminen Syyriassa osoittaa sen, ettei karhun valta kadonnut mihinkään Neuvostoliiton myötä.
Saksan rooli Danielin näyissä
Brittiläinen imperiumi ja Venäjän keisarikunta olivat 1800 -luvulla kaksi johtavinta pakanavaltaa. Roomalaiskatoliset vallat kuten Espanja ja Ranska olivat menettäneet etulyontiasemansa viimeistään vuoteen 1815 mennessä jolloin Napoleon kukistui Waterloon taistelussa. Vaikka katolinen Ranska nousi hetkellisesti maailmakartalle Napoleon I:n myötä, hänen valtansa ei ollut enää varsinaisesti paavillinen valta sillä Ranskan vallankumous nousi juuri Rooman kirkkoa ja kaikkea uskontoa vastaan. Kerrotaan, että kun Napoleon matkasi Italiaan kruunattavaksi, hän sieppasi kruunun paavi Pius VII:n kädestä ja kruunautti itse itsensä osoittaakseen valtansa olleen paavien yläpuolella. Roomalaiskatolisen maailmanvallan ohella myös islamilainen valta oli menettänyt yliotteensa ja päätymässä Venäjän hallitsemaksi vasallivaltioksi. Tuohon aikaa Ottomaani imperiumia kutsuttiin kansainvälisessä politiikassa “Euroopan sairaaksi mieheksi”. Tämän “sairaan miehen” lopullinen kuolema koitti ensimmäisessä maailmansodassa missä Brittiläisen imperiumin johtama liittouma hajotti Ottomaanien vallan jonka jälkeen sen tilalle syntyi nykyinen Turkin sekulaari tasavalta.
Kun Englannin leijona ja Venäjän karhu piti ylivaltaa maailman politiikasta 1800 -luvulla näiden kahden suurvallan rinnalle nousi vuosisadan loppua kohden Saksan keisarikunta. Saksan nousu Euroopan johtavaksi taloudelliseksi ja sotilaalliseksi mahdiksi nähtiin uhkaavan niin sanottua vallan tasapainoa, joka oli ratkaiseva konsepti rauhan ylläpitämiseksi Napoleonin sotien jälkeen. Saksan nousu valtaan edesauttoi näin ollen olennaisesti ensimmäisen maailmansodan syntyä. Monien historioitsijoiden keskuudessa Saksaa ei siis ole pidetty syyllisenä vain toiseen maailmansotaan mutta myös ensimmäiseen. Daniel näki edeltä tämänkin kehityksen, kun se ennusti nelipäisen leopardin esiintulon kotkansiipisen leijonan ja kahdella kyljellään makaavan karhun jälkeen. Daniel 7:6 ennustaa:
Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
Useimmat meistä tuntee leijonan Englannin kansalliseläimenä ja karhun Venäjän kansalliseläimenä, mutta harva osaa yhdistää leopardia Saksaan. Vaikka Saksan ensisijainen kansallistunnus on musta kotka, joka on kuvattu Saksan vaakunassa, seuraava informaatio löytyy leijonan heraldiikkaa käsittelevän Wikipedian artikkelin keskusteluosiosta:
Tamfang, olen saksalainen ja olen tiennyt tämän jo melko pitkään. Leopardi (erityisesti musta pantteri) on jo kauan aikaa kytketty Saksaan. Natsi-Saksassa tiikeri korvasi leopardin (ilmeisistä syistä…tiikerit ovat isompia, voimakkaampia ja raivokkaampia ja siten paljon sopivimpia kauhealle hallinnolle). Vuoden 1945 jälkeen tiikeri korvattiin takaisin leopardiin, mikä on ”pehmeämpi” versio tiikeristä. Monet vaakunat Saksassa, jotka kuvaa leopardeja näyttää joskus leijonan kaltaisilta, mutta tosiasiassa ne eivät ole. Kotka on ensisijainen eläin, leopardin tullessa perässä ja sitten leijonan (en sano etteikö leijonia käytettäisi, mutta ne eivät ole niin tärkeitä kuin leopardit). Tiikerit ovat tulleet tabuksi niiden natsi yhteydestään. Luetko Saksaa? Jos luet voin viitata kirjaan tästä kaikesta.
Yksi esimerkki pantterin yhteydestä Saksaan on Baden-Württembergin osavaltio, jonka vaakunassa kuvataan kolmea mustaa pantteria. Hitler itse nimesi liittoutuneita vastaan taistelleet tankkinsa pantheriksi ja sodan jälkeen Saksan ameija valmisti leopardiksi nimettyjä panssarivaunuja. Jos siis Daniel 7:6:n pantteri kuvaa Saksan nousua valtaan 1800 -luvun lopulla, mitä tarkoittaa sen selässä olevat neljä linnunsiipeä ja neljä päätä? Tämä symboliikka saa selityksensä Danielin kahdeksannesta luvusta, joka on rinnakkainen seitsemännen luvun näkyyn neljästä pedosta. Näyn ensimmäisessä täyttymyksessä leopardi kuvasi antiikin Kreikkaa ja pedon neljä päätä Aleksanteri Suuren vallan perineitä neljää helleenistä kuningaskuntaa. Kreikkaa kuvattiin myös kahdeksannen luvun näyssä oinaasta ja kauriista missä kaksisarvinen oinas vastasi Meedo-Persiaa ja kauris Kreikkaa (Dan. 8:20-21). Tässä näyssä leopardin neljä päätä saa selityksensä siitä mitä sanotaan jakeessa kahdeksan: “Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.”
Jakeissa 21-22 enkeli selittää: “Ja kauris on Jaavanin [Kreikan] kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas. Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän.” Kreikkalaisen maailmanvallan ensimmäinen kuningas oli tietysti Aleksanteri Suuri ja neljä valtakuntaa ne neljä Aleksanteri Suuren hellenististä seuraajavaltiota. Yhdestä näistä nousi sitten esiin Antiokhos Epifanes kuten näky ennusti jakeessa yhdeksän. Mutta koska leopardi edustaa näyn kolmannessa vaiheessa Saksaa, täytyy kahdeksannen luvun näyn kauriista soveltua myös yhtälailla Saksaan. Samalla periaatteella kaksisarvisen oinaan (7. luvun karhun) tulee merkitä lopun aikana Venäjää eikä Persiaa. Näin ollen oinaan ja kauriin välinen taistelu ei kuvaakaan näyn kolmannessa vaiheessa Persian ja Kreikan välistä sotaa (kuten näyn ensimmäisessä ja toisessa täyttymyksessä) vaan Venäjän ja Saksan. Eikä kauriin suuri sarvi tarkoita kreikkalaisen maailmanvallan ensimmäistä kuningasta vaan saksalaisen.
Juuri Saksa on se mitä tarkoitetaan, kun jae 8 sanoo: “Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.” Koska jakeessa 9 Antikristuksen sanotaan ilmestyvän yhdestä kauriin neljään osaan jakaantuneen maailmanvallan seudulta, tästä on siten päätelty, että hänen tulisi ilmestyä Saksasta. Vaikka allekirjoitan täysin tällaisen tulkinnan raamatullisen pätevyyden, tässä ollaan tulkittu näkyä hieman huolimattomasti jos Antikristuksen alkuperä yhdistetään tämän perusteella Saksaan. Näky ei nimittäin sano mitään tällaista jos tarkastelemme sitä paljon huolellisemmin. Leopardin neljä päätä saa siis selityksensä kauriin suuren sarven tilalle nousseesta neljästä uhkeasta sarvesta. Näiden neljän uhkean sarven esiintuloa edeltää kauriin suuren sarven maailmanvalta. Osana tätä maailmavaltaa näky ennustaa kauriin suuren sarven ajautuvan sotaan kaksisarvista oinasta eli Venäjän mahtia vastaan (jakeet 4-7). Koska Saksa taisteli Venäjää vastaan sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa, tätä taistelua voisi sovittaa molempiin sotiin. Itse kuitenkin tulkitse niin, että tässä puhutaan vain toisesta maailmasodasta.
Tähän syynä on se, että näyssä puhutaan vain yhdestä suuresta sarvesta, joka taistelee oinaan valtaa vastaan. Näky lisäksi kertoo kuinka kauris tulee “aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä. Ja minä näin sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut pelastaa oinaan sen vallasta.” (j. 6-7) Tällainen kuvaus ei sopisi kuin ainoastaan toiseen maailmansotaan missä Saksa hyökkäsi Operaatio Barbarossassa Neuvostoliiton kimppuun “vihansa väessä” ja murskasi sen molemmat sarvet eli tuhosi miltei Venäjän kaksi tärkeintä historiallista keskusta – Leningradin (Pietarin) ja Moskovan. Koska Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty jatkosota oli myös olennainen osa näitä tapahtumia, mainitaan näyn jakeessa neljä tätä edeltänyt Stalinin hyökkäys Suomeen vuoden 1940 talvisodassa (Suomi mainittu! Torilla tavataan!). Eikö olekin ihmeellistä, että piskuisen Suomen kansallisen historian tärkein tapahtuma on kirjattu Danielin näkyihin jo 2500 vuotta sitten. Kenties syynä on sen, että me löimme Jumalan avulla oinaan mahdin vaikka sen miesvoima oli ainakin kolme kertaa suurempi kuin meidän oma miesvahvuutemme.
Natsi-Saksa ja sen liittolaiset vuosina 1941 – 42
Wikipedia myös mainitsee, että Suomella oli käytössään 32 panssarivaunua ja 114 lentokonetta, kun Neuvostoliiton tankkien määrä oli 3000 ja lentokoneiden 3800. Danielin kahdeksannen luvun näyn jakeet 3 – 8 kuvaa siis todellakin toisen maailmansodan itärintamaa vuosina 1939 – 1945. Kerroin tästä paljon suuremmilla yksityiskohdilla kirjani luvussa 11 b. Katsotaanpa vielä kertaalleen mitä tapahtuu jakeissa 6-7 kuvatun Operaatio Barbarossan jälkeen: “Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.” Tämä kuvaa Hitlerin valtaa sen huipussaan vuosina 1942-43. Sarven särkyminen kuvaa taas Hitlerin vallan kukistumista liittoutuneiden käsissä sodan lopulla ja hänen lopullista tuhoaan oman kätensä kautta Berliinin bunkkerissa 30. huhtikuuta 1945. Se mitä tapahtuu tämän jälkeen on Antikristuksen kansallisuutta koskevan profetian ymmärtämiseksi näyn olennaisin osa. Profetian mukaan Hitlerin kukistuneen vallan “sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.”
Lainasi edellä Teijo-Kalevi Lusaa, joka kirjoitti Raamatun ennustaneen, että Hitlerin valta kukistuu ja “että kukistuttuaan se jaetaan neljään osaan. Juuri näin kävi, kun liittoutuneet jakoivat Saksan toisen maailmansodan jälkeen neljään osaan (Dan. 2:39, 7:6. 8:8).” Heti perään Lusa jatkaa, “Danielin kirjan perusteella jotkut profetiantutkijat ovat sitä mieltä, että Antikristus nousee nimenomaan Saksasta. Dan. 8:8-25 selostaa, miten viimeinen maailmanjohtaja nousee tästä jaetusta maasta!” On todellakin historiallinen tosiasia, että Saksa jaettiin sodan jälkeen neljään miehitysvyöhykkeeseen Iso-Britannian, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Neuvostoliiton kesken. Mutta profetia ei sano, että Antikistus tulisi nousemaan yhdestä näistä neljästä Saksan miehitysvyöhykkeestä. Neljä uhkeata sarvea eivät nimittäin puhu Saksan miehitysvyöhykkeistä vaan niistä neljästä kansasta, jotka jakavat Saksan vallan neljään osaan. Tämä on täysin selvää jakeesta 22, joka sanoo: “Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän.” Saksaa ei jaettu neljään valtakuntaan, mutta neljä valtakuntaa jakoi Saksan keskenänsä.
Nämä vallat olivat niitä, jotka nousivat sodan jälkeen kauriin suuren sarven sijalle, sillä he hallitsivat Saksaa vuoteen 1990 asti jolloin jaettu Saksa yhdistyi ja itsenäistyi lopullisesti liittoutuneiden vaikutusvallasta. Leopardin neljä päätä lakkasi olemasta lopullisesti 12. syyskuuta 1990, kun toisen maailmansodan neljä voittajavaltiota luovutti Saksalle täyden suvereniteetin niin sanotussa 2+4-sopimuksessa, joka solmittiin Moskovassa. Saksan jälleenyhdistymisen myötä Saksan leopardi on noussut jälleen Euroopan taloudelliseksi että poliittiseksi johtajaksi. Tätä kuvastaa hyvin Britannian itsenäisyyspuolueen johtajan Nigel Faragen huudahdus Brysselissä kesällä 2014: “nyt Euroopan Unionin kansallisten johtajien tulee totella Saksaa”. Aivan kuin Saksa johti Eurooppaa sydänkeskiajalla Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa ja aivan kuin se johti sitä Vilhelm II:n ja Hitlerin aikana, on se palannut jälleen Euroopan hallitsevaksi valtioksi. Ilmestyskirjan 13. luku jakeessa 2 ennusti tämän kehityksen missä Saksa on noussut EU:n johtoon sillä se kuvaa Saksan olevan Antikristuksen globaalin maailmanvallan ytimessä:
Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Johtopäätös
Tässä artikkelissa olen perustellut kuinka Danielin näkyjen kolme eri historiallista täyttymysvaihetta seuraa tarkasti pakanakansojen katkeamatonta historiaa Danielin päivistä aina tähän hetkeen jossa tätä kirjoitan. Tällaisen artikkelin puitteissa näkyjen yksityiskohtainen läpikäyminen historiallisen tapahtumien valossa, olisi mahdoton tehtävä. Tästä syystä olen todella helpottunut, että olen sen jo tehnyt 700 sivuisessa käsikirjoituksessani. Ihmettelen itsekin, että olen tällaiseen projektiin aikoinani lähtenyt mukaan, sillä jo siihen sisältyvän informaatiomäärän pohtiminen alkaa saada minut hieman huonovointiseksi. Kukaan ei voi väittää, että profetioiden tutkimus olisi jokin helppo ja yksinkertainen tieteenala. Kyseessä on minun silmissäni tiede siinä missä mikä tahansa muukin tieteen muoto. Tällaista monimutkaista kaavaa kartoittamalla missä Danielin näyt toteutuvat useaan kertaa eri historian hetkinä, olen myös päätynyt siihen johtoopäätökseen, että Engannin tuleva kuningas, Walesin Prinssi Charles, on tuo Raamatun ennustama Antikristus. Ja sattumoisin tuossa henkilössä näyttää käyvän toteen kaikki muutkin Antikristuksen persoonaa koskevat profetiat löytyivät ne sitten Vanhasta tai Uudesta testamentista.
Danielin 8. luku ei vielä paljasta hänen synnyinmaataan. Mutta se kertoo, että hänen tulee nousta yhdestä noista neljästä kansasta, jotka jakoivat Natsi-Saksan toisen maailmansodan jälkeen neljään miehitysvyöhykkeeseen. Toisin sanoen, joko Ranskasta, Britanniasta, USA:sta tai edesmenneen Neuvostoliiton alueilta. Tiedämme jo Danielin seitsemännen luvun perusteella, että Antikristuksen tulee nousta siltä alueelta misssä vaikutti aikoinaan Rooman imperiumi (Dan. 7:24). Tämä sulkee laskuista siten USA:n ja Neuvostoliiton. Jäljelle jää vain Ranska ja Iso-Britannia. Nämä kaksi pakanakansaa ovat niitä, joiden historiaa käydään läpi Danielin kirjan 11. luvun toisessa täyttymyksessä. Tässä näyssä, joka on rinnakkainen 7. ja 8. luvun toiselle ja kolmannelle täyttymykselle, mainitaan islamin nousu Lähi-Idässä 600 -luvulla, Ranskan johtamat ristiretket 1200 -luvulla, Ottomaanien nousu 1300 -luvulla, Napoleonin sotaretki Egyptiin ja Palestiinaan vuosina 1798 – 1801, ensimmäinen ja toinen maailmansota, ja lopulta Antikristuksen maailmanvalta kolmannen maailmansodan ja Harmageddonin aikoina. Toisin sanoen, koko Lähi-Idän historian tärkeimmät tapahtumat on tiivistetty tähän näkyyn muutamissa jakeissa.
Tämän asian selvittäminen vaati minulta vuosien tutkimustyön, jonka hedelmä on nähtävissä kirjani luvussa 11 c. Tuon luvun johtopäätösten kertaaminen ja tiivistäminen vaatisi jo toisen kolmiosaisen opetussarjan, joten minulla ei ole mahdollista tehdä sitä tässä. Päätän tämän opetussajan muutamiin ydinajatuksiin, joita en ole päässyt vielä sanomaan. Englannin ja Yhdysvaltojen rooli neljän pedon näyn kolmannessa täyttymysvaiheessa ei rajoitu vain vuosiin 1583 – 1783. Historioitsijat tuntevat nämä vuodet “ensimmäisen” Brittiläisen imperiumin aikakautena. Brittiläisen imperiumin toinen aikakausi sijoittuu Napoleonin sotien jälkeiseen vuosisataan 1815 – 1914. Tämä toinen aikakausi oli juuri se missä Brittiläinen imperiumi nousi koko ihmiskunnan historian suurimmaksi maailmanvallaksi. Tuona aikana maailma todisti myös Englannin leijonan ja Yhdysvaltain kotkan taloudellista, diplomaattista ja sotilaallista lähentymistä mitä kuvattiin useissa 1900 -luvun alun julisteissa. Eli kotkan siivet palasivat jälleen leijonan selkään. Nämä kaksi viholliskansaa yhdistyivät lopulta verellä, kun niiden molempien sotilaat tukivat toisiaan ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Aivan kuin kotkansiipisen leijonan nousu edelsi Venäjän karhun ensimmäistä vaihetta 1700 -luvulla, samoin edelsi myös Brittiläisen imperiumin toisen vaiheen nousu karhun kääntymistä toiselle kyljelleen vuonna 1922.
Näiden kummankin perässä seurasi sitten 1940 -luvun alussa Natsi-Saksan maailmanvalta tai kolmas valtakunta, kuten Hitler sitä itse kutsui. Hitlerin kukistumista seurasi puolestaan leopardin neljä päätä, jotka vaikuttivat maailmassa ainakin vuoteen 1990 asti. Yhä tänäänkin toisen maailmansodan neljä voittajavaltiota muodostavat YK:n turvallisuusneuvoston ytimen yhdessä Kiinan kanssa. Leopardin neljää päätä tulee seurata se mitä Daniel kutsuu neljänneksi valtakunnaksi. Tämä valtakunta muodostuu lopulta kymmenestä valtiosta, unionista tai liittovaltiosta (Dan. 7:24, Ilm. 17:12). Koska Johanneksen ilmestyksen mukaan tämä valtakunta käsittäisi “kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:1, 7), onkin todennäköisin vaihtoehto, että nämä kymmenen kuningasta eivät ole kansallisvaltioita vaan kymmenen unionia, jotka kattavat kaikki maailman kansat. Tällaista kymmenen unionin maailmanhallitusta kaavailtiin yhtä maailmanjärjestystä ajavan Rooman klubin raporteissa jo 70 -luvulla. Tänään maailmassa on jo vähintään viisi tai kuusi tällaista alueellista unionia ja näistä EU on kaikkein voimakkain. Tällaista kymmenen unionin uutta maailmanjärjestystä alettiin rakentaa kohta kylmän sodan päättymisen ja Saksan yhdistymisen jälkeen 1990 -luvulla.
Maailma kylmässä sodassa. Punainen on Varsovan liiton maat ja vaalean punaiset kuvaa sen liittolaisia. Sininen on NATO ja vaalean sininet lännen liittolaisia.
Neljän pedon futuristista tulkintaa on lainattu jo Keijo Lindemanin klassikossa Supervaltojen nousu ja tuho (Ari, 1978). Siinä Lindeman lainaa Kilpi Kylälän tulkintaa missä Danielin toisen luvun näkyä kuvapatsaasta on tulkittu seitsemännen luvun petojen futuristisen selitysmallin valossa. Kirjan julkaisuvuoden kannalta on merkillepantavaa, että siinä Lindeman toteaa seuraavaa: “Tässä yhteydessä toteamme vain, että ko. tulkinta on mielenkiintoinen. Se antaa lisävaloa lopun ajan tapahtumia koskeviin ennustuksiin. Erikoisesti on huomattava, että ko. tulkinnan mukaan Saksa tulee vielä yhdistymään.” (s. 79) Kuinka Lindeman saattoi tietää tämän 12 vuotta ennen Saksan yhdistymistä ellei Kilpi Kylälän tulkinta olisi ollut oikea? Kylälän tulkinnasta minulle avautui aikoinani eräs asia, jota en ollut ennen huomannut. Kolmannen valtakunnan neljän pään ja neljännen valtakunnan kymmenen sarven välissä tulee olla se mitä kuvapatsasnäky kuvaa rautaisina jalkoina. Petojen ensimmäisessä täyttymyksessä tämä on ymmärretty viittaavan Rooman kahteen osaan jakautuneeseen maailmanvaltaan (Itä- ja Länsi-Roomaan).
Lopun aikana tämä viittaa siihen, että neljään osaan jaetun Saksan jälkeen seuraa Antikristuksen imperiumia (patsaan kymmenen varvasta) edeltävät kaksi rautaista jalkaa eli kahteen osaan jaettu Saksa, jonka myötä koko maailma jakautui kahteen vyöhykkeeseen – kommunistiseen itään ja kapitalistiseen länteen. Euroopan ja koko maailman kahteen osaan Saksasta jakanutta rajaa kutsuttiin kylmässä sodassa rautaesiripuksi (rautaiset jalat). Katso yllä näytettyä karttaa kylmän sodan aikaisesta maailmasta. Tuo kartta osoittaa, että Natsi-Saksan kukistumisen myötä lähes koko maailma jaettiin kahteen eri vyöhykkeeseen mitä patsaan kaksi jalkaa kuvaa Danielin näyssä. Kuvapatsasnäyn mukaan Antikristuksen maailmanvallan kymmenen varvasta haarautuu juuri näistä kahdesta jalasta. Eli tämäkin todistaa sen, ettei neljännen pedon kymmenen sarvea nouse lopun aikana vain Euroopasta tai entisen Rooman imperiumin sisältä (tämähän toteutui jo vuonna 476) vaan koko maailmasta. Mutta miten näky palaa Rooman imperiumiin? Kerroin jo aiemmin, ettei neljän pedon kertaustäyttymykset tee tyhjäksi näyn alkuperäisiä ehtoja. Eli Rooman tulisi olla näyn viimeinen pakanavalta, joka edeltää Jeesuksen toista tulemusta.
Kuten jo sanoin, neljän pedon kertaustäyttymykset eivät kerro uusista pakanavalloista, jotka nousevat roomalaisen maailmanvallan sijalle. Sen sijaan ne kertovat Rooman vallan myöhemmän historian. Osoitin jo sen, ettei neljäs peto kadonnut mihinkään vielä 476 tai 1453 jKr. sillä se syntyi uudestaan lännessä paavin roomalaiskatolisessa vallassa ja idässä Ottomaanien islamilaisessa vallassa. Tästä kehityksestä kerrottiin näyn ensimmäisessä ja toisessa täyttymysvaiheessa. Kolmas täyttymysvaihe kertoo puolestaan neljännen pedon leviämisen koko maailmaan. Neljännestä valtakunnastahan sanottiin, että “se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen” (Dan. 7:23) Eli neljännen pedon valta leviää lopulta koko maailmaan, kuten tämän vahvistaa myös Johanneksen ilmestys (Ilm. 13:1, 7). Tätä ei olisi voinut sanoa vielä Johanneksen aikaisesta Rooman imperiumista. Neljännen pedon eli Rooman valtakunnan toinen vaihe paavinvallassa ja Ottomaani imperiumissa katosi jo viimeistään 1900 -luvun alkuun mennessä. Mutta sen kolmas vaihe jatkui tämän jälkeen USA:n ja Neuvostoliiton kaksinapaisessa maailmanjärjestyksessä missä nämä kaksi pakanavaltaa hallitsivat koko maailmaa.
Kuinka USA ja Venäjä edustaa sitten Rooman vallan jatkumoa? Koska Venäjän maailmanvalta syntyi Itä-Rooman kreikkalaiskatolisen maailmanvallan perilliseksi ja USA lännen roomalaiskatolisen maailmanvallan perilliseksi. Yhdysvallat ei ole tietenkään roomalaiskatolinen maailmanvalta, mutta sen hengellinen ja kulttuurillinen perusta on siinä lännen kreikkalaisroomalaisessa sivistyksessä mikä syntyi Eurooppaan jo Kaarle Suuren roomalaiskatolisessa maailmanvallassa 800 -luvulla jKr. Idän kirkoissa protestanttinen USA on nähty aina läntisen kirkon vallan perillisenä, kun taas Venäjä on nähty Itä-Rooman kreikkalaiskatolisen vallan perillisenä. Esimerkiksi Moskovaa alettiin nimittää jo 1500 -luvulla “kolmanneksi Roomaksi” Konstantinopolin eli “toisen Rooman” kaatumisen jälkeen. Muun muassa eräs venäläinen munkki julisti vuonna 1510 Venäjän suurherttua Vasili III:lle, “Kaksi Roomaa on kaatunut. Kolmas seisoo. Ja ei tule olemaan neljättä. Yksikään ei tule korvaamaan sinun kristillistä tsaarikuntaasi!” Joten kertauksen vuoksi, neljäs peto käy siis läpi seuraavan kehityshistorian mitä kuvaan yksityiskohdilla näyn kolmessa täyttymyksessä, joista kukin sijoittuu historian peräkkäisiin aikakausiin antiikista nykyaikaan.
- Antiikki: neljäs peto on Rooman valtakunta, joka jakautuu 300 -luvulla jKr. kahteen osaan, Itä- ja Länsi-Roomaan, lännen ja idän kirkkoihin. Tästä alkaa kristillisen kirkon poliittinen historia.
- Keskiaika: neljäs peto jatkaa olemassaoloaan lännessä roomalaiskatolisessa maailmanvallassa ja idässä Ottomaanien imperiumissa, joka syntyy Itä-Rooman islamilaiseksi perilliseksi.
- Uusi aika: neljäs peto laajenee eurooppalaisten valtojen imperialistisen ajan myötä monille maanosille, kun Amerikan Yhdysvallat syntyy vuonna 1776 paavillisen vallan seuraajaksi ja Venäjästä kasvaa vähitellen 1500 -luvulta 1700 -luvulle Itä-Rooman hengellinen ja poliittinen seuraaja. 1800 -luvulla se kilpailee maailmanvallasta ensin Brittiläisen imperiumin kanssa ja 1900 -luvulla Amerikan Yhdysvaltojen kanssa, joka erkanee Englannin leijonan varjosta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 (mikä on 169 eli 13 x 13 vuotta siitä kun Yhdysvaltain 13 siirtokuntaa itsenäistyi 1776 eli 13 vuosisataa Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen! Hmm… )
- Vihan aika: neljännen pedon lopullinen muoto syntyy Antikristuksen hallisemassa globaalissa maailmanvallassa, joka muodostetaan kymmenen alueellisen unionin pohjalle. Aivan kuin alkuperäinen Rooma, myös tämäkin palaa jälleen Euroopan johtajuuden alle, kun paavin kruunaama Rooman viimeinen keisari nousee Kaarle Suuren ja Kaarle V:n seuraajaksi, kuten ennustettu jo keskiajan roomalaiskatolisissa profetioissa ja Johanneksen näyssä (Ilm. 13:1, 17:9).
Tämä Rooman kaksituhatvuotinen kehityshistoria selittää neljännen pedon vallan jatkumisen Johanneksen päivistä meidän päiviimme. Kuten huomaat, ei ole mitään kuiluja. Yhtäkään historiallista ajanjaksoa ei jää väliin, kun Danielin näyt kuvaavat pakanakansojen historiaa. Täysin toinen asia on sitten yhdeksännessä luvussa mainittu vuosiviikkonäky, joka koski nimenomaan Israelin kansaa ja Jerusalemia (j. 24) ja tästä syystä juutalaisten ja Jerusalemin diasporan aikainen historia jätetään tästä näystä väliin. Tällainen selitysmalli on hyvin kumouksellinen suhteessa aikaisempaan 1900 luvun futurismiin. Mutta esimerkiksi Venäjän roolia Itä-Rooman vallan seuraajana opetettiin jo 1800 -luvun eskatologien tulkinnoissa. Suurin osa eskatologisista tulkinnoistani perustuu sellaisiin selitysmalleihin, joita on opetettu jo useiden vuosisatojen ajan. Ne eivät siis ole lähtökohtaisesti uusia, mutta ne ovat ensimmäisiä missä eri aikakausien parhaat selitysmallit on niputettu yhteen ja koottu systemaattiseksi kokonaisuudeksi missä koko maailmanhistoria on mahdollista löytää Danielin näkyjen eri vaiheista. Näihin sanoihin päätämme tämän Antikristuksen kansallista alkuperää käsitelleen opetusarjan.
KATSO MYÖS NÄMÄ:
Miksi liberaaliteologian näkemys Danielin Kirjasta on historialliset tosiasiat kieltävää hölynpölyä?
The British Monarchy & King Charles III in Bible Prophecy? 